Valo ja varjo. Ne me ollaan, niin me eletään ja kasvetaan. Aina vaan sitä samaa. Runoillaan maailmanloppuun ja takaisin. Tai niinhän sä teetkin aina iltaisin. Katsotaan kuuta ja kuunnellaan niitä säveliä jotka hukkui maailman menoon. Tehdään itsemme onnelliseksi. Ei kai tästä ota kukaan selkoa. Kun tekee vaan mieli olla taas siinä tilassa. Unohduksessa, eli siellä minne kaikki asiat katoaa kun ne viimein hylätään. Tietoisena kaikesta muusta, paitsi itsestä. Jos sen asian voisi vain unohtaa. Miten itseltä piiloudutaan? Valosta varjoon ja toisinpäin. Aina sitä rataa matkataan.. Tosin kohta on taas aika pysähtyä hetkeksi miettimään. Enää 2viikkoa ja 2päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti