Synkkää. Ahdistavaa. Epätodellista. Muttei tää oo maailmanloppu. Vaikka välillä siltä tuntuukin. Tää kaikki on vaan suolaa haavoille. Kirjaimellisesti. Lähinnä oon vaan vihanen itelleni. Miks lankeen siihen samaan ansaan uudelleen ja uudelleen? Hei eikö ois jo aika oppia..

 Onneksi mulla on ystävä joka tuo mulle jäätelöä ja istuu mun kans sängyllä. Kuuntelee säälittävää musiikkia ja saa mun ajatukset aina raiteilleen. Eihän musta olis jäljellä mitään muute. Vaikka sitäkin potkitaan päähän, se silti jaksaa olla mun tukena. Kiitos rakas! <3>

julia.