Ulkona on ihan liian kaunista. Istun kotona ja kittaan kuppikaupalla kahvia. Hiukset on nutturalla, ei suinkaan keskellä päätä vaan aavistuksen verran vasemmalla. Erehdys jota en jaksa korjata. Pöydällä seisoo skumppapullo jossa komeilee yksinäinen ruusu. Valitettavasti se ei edes ole minulle. Joku vain jätti sen tänne eilen. En jaksa siivota eilisten etkojen jälkiä, joka paikassa on tölkkejä. Onneksi niistä saa sentään jonkun verran rahaa, koska tili on taas tyhjä. Mutta ehkä selviän loppukuun huolellisella budjettisuunnittelulla. Kunpa vain tietäisin kuinka sellaisista pidetään kiiinni. Olen liian impulsiivinen. Toimin yleensä hetken mielijohteesta. Tänään astuin sisälle yhteen lempikauppaani ja olin haljeta epätoivosta. Tyhjä lompakko ja niin paljon söpöjä juttuja ostettavaksi. Mikä dilemma! Hieman alkoi masentaa, mutta onneksi aurinko paistaa ja saa hymyn mun huulille. Olen kyllä joskus outo ja hajamielinen. Saatan istuskella ikkunan ääressä ajattelematta juuri mitään, katsellen ohikulkevaa kansaa tai taivaalla lentaviä lintuja. Mun ajatuksen kulkua on usein mahdoton seurata. Jopa mulle se on joskus hankalaa. Se liikkuu nollasta sataan sekunnin tuhannesosassa, naapurin pyykkinarusta Intian kautta acapella lauluun. Poikkean sivuraiteille yhden laulussa kuulemani sanan perusteella. Olen hetken eksyksissä, mutta palaan kuitenkin takaisin. Siksi mun tekstit aina poukkoilee sinne tänne. Välillä pitää katsoa pari jaksoa Frendejä ja sitten osaan taas keskittyä. Toivoisin vain, että voisin viettää rakkaani kanssa näitä ihanan kauniita kevätpäiviä.. On ikävä.

julia.