Omin sanoin.

Viikon aikana oon tuntenu onnistumisen tunteen matikan pistarin johdosta, joka tosin katos heti seuraavalla tunnilla äikän 5-:n vuoks. Oon ollu hyvän ystäväni kans pitkästä aikaa ja jutellu niitä näitä ja kaalin päitä. Oon myöhästyny kolmena päivänä viikossa koulusta ja unohtanu mennä opon tunnille. Oon puhunu pitkän tovin puhelissa ihmisen kans joka on mulle tärkes, mutta joka tällä hetkellä asuu hyvin kaukana. Oon huolissani tästä henkilöstä. Se on aina pärjänny ja nyt mä alan epäileen sen jaksamista. Ja sit oon miettiny itteeni, omia tekojani, jaksamistani, ihmisii joihin vaikutan ja jokka vaikuttaa muhun, mun elämään ja päätöksiin. Oon pelänny kuollakseni, taasen. Ollu vihanen ja huutanu täysin syyttä. Oon koittanu lukee kirjaa joka on aivan liian rankka tässä tilassa. Voin todellaki samaistuu kirjan päähenkilöön. Ja sillä jäbällä ei mee hyvin, mut katotaa. Oon piiloutunu illalla peiton alle ja kattonu yksin tähdettämälle taivaalle. Mitäköhän huominen tuo tullessaa?

Avaan taas ikkunan ja näen harmautta taivaan täydeltä.

julia.