Miten virkistävää. Uskalsin nauttia asioista joilla on yli 90% mahdollisuus epäonnistua. Yleensä luovutan jo kättelyssä jos todennäköisyys on yli 40%. En tiedä miksi ajattelen tällaista, enhän edes osaa todennäköisyyslaskentaa. Mutta kuitenkin nautin ajastani. Olihan tämä kaikin puolin mukiin menevä viikonloppu. Varsinkin kun ei kertaakaan ollut kyse kellon viisareista. Istuin veljeni kanssa keittiön pöydän ääressä. Olin tehnyt tonnikalapiirakkkaa ja salaattia. Tottakai pikkuveli syö kaiken rakkaan siskon tekemän valittamatta. Mutta voisi edes joskus kehua tai kiittää. Tällä kerralla onnistuin nimittäin vallan mainiosti, ainakin omasta mielestäni. Illalla TV:stä tuli se elokuva jonka olen nähnyt kolme ja puoli kertaa. Ällöttävän siirappinen kyllä, mutta en koskaan kyllästy siihen. Pikkuveljen seura teki vaihteeeksi hyvää. Ei mitään muodollisuuksia, vaan juuri niin kuin lapsena. Silti se elokuva sai minut miettimään miksi olen vieläkin Julia ilman Romeota? Kirjaimellisesti.. Nimeni on kai kirottu.

julia.