Minulla on heikkous. Joka nakertaa sisältä. Nimittäin katkeruus. Ihan älytöntä. Ei mulla oo tapana olla pitkävihanen tai muutenkaan avoimesti näyttää hapanta naamaa. Mutta hiljaa mielessäni kannan kaunaa. Tyhmistäkin asioista. Katkaravuista. Lapsuuden kesistä. Siitä ettei minulla ole isoveljeä. Järjetöntä, eikö? Ei kukaan sitä tiedä. En minäkään välttämättä. Sen tajuaa vasta kun sen sanoo ääneen. Typerintä tässä on se hetki kun näkee toisen hämmästyksen ja tuntee itsekin juuri samoin. Taidan olla sekoamassa. Pää lahoaa tämän periksiantamattoman sateen seurauksena. Onneksi on kesämökki ja riippumatto. Rantasauna ja mustikoita. Haalea sateenkaari ja kynttilöitä.

julia.