Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia. Taidan hokea tuota lausetta itselleni ihan liian usein, koska siihen mun ajatusmaailma nykyisin perustuu. Kaiken pahan jälkeen olen selvinnyt ja sen vuoksi olen kuka olen. Olen sekoittanut pääni milloin milläkin hulluudella, möyrinyt pohjamudissa ja itkenyt enemmän kuin laki sallii. Tavallaan olen oppinut päästämään irti menneestä, mutta kuitenkaan en voi hylätä kaikkea mitä on tapahtunut. Edelleen voisin luokitella itseni hermoraunioksi. Onko normaalia purskahtaa itkuun kesken lounaan? Ilman syytä. Elämä hajottaa ja heittelee, mutta nykyään osaan jo katsoa hieman pidemmälle. Ja muodostaa jo vähän selkeämpiä lauseita. Onneksi aurinko paistaa taas vähän enemmän. Vaikka tänään tarvoin kouluun sellaisessa lumipyryssä että hiuksenikin peittyivät kokonaan valkean lumipeitteen alle. Se oli kurjaa. Nyt olen onneksi taas kotona. En voi kyllä sanoa, että ihanassa lämmössä, koska asuntoni ilmasto on kuin Siperiassa konsanaan. Mutta viltin alla on ihan siedettävää. Sain juuri ystävältä kutsun teelle. Mikäs sen mukavampaa!
julia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti