Onko mulla vaihtoehtoja? Oon miettiny tota nyt aika usein. Miks mä teen mitä mä teen? Onko mun pakko tehdä niin? En jaksa käydä koulussa. Silti raahaudun joka aamu kaheksaks Lyskan liian raskaista ovista opiskelun harmaaseen maailmaan. En jaksaisi käydä Kuula opistollakaan enää. Mutta siitä huolimatta otin vapaaehtoisesti lisää tunteja, sellaiset neljä viisi kertaa viikossa vain. Kai mä saan siitä jotain kicksejä. Ei sitä muuten kestäis. Kyyneleitä ihan liian usein. Muttei juurikaan pelkoa. Onneksi. Mistä tietää, että on onnellinen? Miten voi olla varma jostain asiasta? Jos en halua ajautua filosofisen pohdiskelut puolelle. Mitä siinä vaiheessa voi enää tehdä, kun kohtalo on pelannut kaikki korttinsa ja olet siinä mihin et koskaan uskonut pääseväsi. "Valinta on sinun" niin ne sanoo. Mutta entä jos en osaa valita oikein. Eilen taas mietin tätä. Toiseen oli matkaa sekunnin verran vain ja toinen oli läsnä takaraivossa. Kaikki oli hyvin. Mahdollisuuksia pitää olla. Vaikken mä kai niitä ansaitsekaan. Aurinko paistaa. Kohta kai mun sieluun asti. Siltä ainakin tuntuu.

Niin ja niistä vaihtoehdoista. Niitä on aina. Seuraukset vaan on asia erikseen.

julia.