Kun takana on yksi maailman parhais ta viikonlopuista, maanantai todellakin iskeytyy yllättäen vasten kasvoja. Kävin viimeksi koulussa keskiviikkona. Arki on ihanaa, mutta sen ehtii unohtaa niin helposti. Totuttelemiseen menee liikaa aikaa. Onneksi koulussa oli tänään kivaa. Learning cafe oli loistava idea ! Mutta sitten palasin tyhjään asuntoon, yksin. Kello ei ollut vielä kahtatoistakaan. Ajan saa kulumaan hyvin hitaasti hereillä. Aina voi soittaa ja niin teinkin. Jotenkin vaan alkoi masentaa. En tiedä johtuuko se vain syksystä.. Ulkona on jäätävän kylmä. En tahdo tehdä mitään typerää. Mutta elämä alkoi yhtäki taas potkia päähän. Liikaa lukemattomia sähköpostiviestejä epämääräisiltä tahoilta, hoitamattomia asioita, tyhjä jääkaappi, yksinäisyys. Okei en ole yksin, välillä vain yksinäinen. Tiedän, että kukaan ei koskaan ole kauempana kuin yhden puhelinsoiton päässä, mutta silti, se ei aina ole tarpeeksi. Ei saisi valittaa, olenhan elossa kuitenkin. Ja mulla on kuitenkin ainakin yksi rakastava ihminen mun elämässä. Pitäisi olla kiitollinen kaikesta, mutta taidan olla tulossa hulluksi..
julia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti