Ei kai runoja voi rustata jos ei siltä tunnu. Sama pätee matematiikkaan ja kaikkeen muuhun siniseen. Pari palasta sieltä, loput mistä lie. Kyllä siitä tulee ihan hyvä. Säveliä näyteikkunassa, amatöörejä ja ajan juoksua. Kunpa te tietäisitte ettei se hyödytä ja että etsivä hukkaa aina itsensä. Lopeta kailotus ja kuuntele yhtä ääntä. Tosin eihän kukaan tee niin. Muistan vieläkin sen keskustelun viime kesänä, niistä linnuista. Aloin miettiä niitä uudestaan ja tajusin, että ne vaan koko ajan muuttaa. Missä ne sitten loppujen lopuksi asuu? Siellä missä ne on talvella vai kesällä? Kuinka voi elää kun ei ole kotia? Tai kun niitä on kaksi eikä saa valita kummassa asuu, vaan luonto päättää? Ainahan mä oon puluja ja lokkeja vihannu. Häijyimpiä otuksia mitä tiedän. Mutta nyt  on ainakin jazzia sopivasti. Ja ripaus suolaa ja pippuria.

julia.