en mä yleensä paljoa vaadi. en mä pyydä mahdottomia. aina pitää kuitenki varmistaa, että joka tilanteesta on ulospääsy. joskin tälläkertaa pääsin livahtamaan siitä kuin koira veräjästä. ei mitään väärä, eikä paljoakaan oikeita sanoja. muutama tyhmä virhe. silti sä hymyilet mulle. miksi? oon kyllästyny leikkimään sotasankareita ja uhreja. luovutetaan jo! ei me kuitenkaan päästä naapurin taloa pidemmälle. voisin vain kadota kokonaan. ei siksi, että häpeäisin, vaan siksi ettei joitain asioita vain voi saada takaisin. tuntuu vihaiselta mutta kai oon vaan pettynyt itteeni. ei ne ansaitse sitä. enkä mä tätä. ollaanko me kaikki vaan näin tyytymättömiä osaamme? siks, että se on helpompaa.. mä ainaki tiedän minne en kuulu. ja nyt vaan sattuu älyttömästi..

julia.