Eilen toimin toisin. Ihan vain siksi, että eilen oli se päivä jota olen pelännyt kolme viikkoa vaikken ole edes ajatellut koko asiaa. Koulu otti päähän joten kävelimme rantaan puhaltamaan saippuakuplia. Illalla tuhlasin 7€ jäätelöön ja söinkin sen melkein itse. Viime viikot ovat kuluneet liian nopeasti, mutta mielenterveydeltäni tunnen itseni lähes selväjärkiseksi. Lähes. Uskon nyt, että kaikella on tarkoituksensa. Nautin tästä. Kesän tulosta. Lintujen laulusta. Odotuksesta. (tässä välissä pieni huomautus, mun elämä alkaa kesällä eli lähestymme uuden alkua) Tää kaikki viimeaikanen sekoilu on opettanu mulle niin paljon. Tiedän nyt enemmän. Tiedän vähän paremmin kuka oon. Ja missä menee raja. Mun mieli on vahvempi ja alan olla varmempi ihminen. En nyt merkittävästi, mutta huomattavasti kuitenkin. Toivoa on. Kai niin saa sanoa. Olen oppinut lopettamaan ajoissa. Aina ennenkuin romahdan. Osaan sanoa ei. Lähes joka kerta kun en jaksa. Edistystä kai sekin on. Nyt lopetan ja hautaudun läksyihin ennenkuin keksin tähän jonkun kliseisen lopputoivotuksen..
tyhjä talo. sade ropisee kattoon. on melkein liian hiljaista. mutta tätähän mä halusin. miksi siis on näin tyhjä olo?
julia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti