Heräsin aamulla puoli tunti ennen kuolun alkua. Keräsin nopeasti väsyneet luuni kasaan ja lähdin. Näytin kauhealtaa koko päivän. Mutta ei kai sillä väliä. Taivas oli harmaa ja vettä satoi satunnaisesti. Uneliaana kävelin pitkin koulun käytäviä kärsimyksestä toiseen. Tänään oli taas niitä päiviä kun kengät hiersivät ja englannin tunti kului opettajan ja kahden oppilaan väitellessä ihmisarvoista ja naisten oikeuksista. Päätä särki ja join vain kaksi vaivaista kuppia kahvia. Iltapäivän kuitenkin pelasti pikkuveli ja sushi. Mahtava yhdistelmä! Vaikka muuten tämän päivän olotilan olisi voinut purkittaa ja ottaa uudelleen esille jonain vähemmän synkkänä maanantaina. Saisi edes jotenkin kompensoitua tätä sekamelskaa. Kävellessäni sitten vesisateessa olisi tehnyt mieli jäädä seisomaan suuren vesilätäkön luo ja odottaa, että auto ajaisi siitä. Mitä minulla oli enää menetettävää? Olin jo valmiiksi kuin uitettu koira. Kohta pitäisi taas raahautua ihmisten ilmoille. Ja näytän edelleen kamalalta. Huokaus. Ehkä pitäisi tehdä jotain..
julia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti