Uskotteko, että elämä täällä on paljon helpompaa? Vai olenkohan jossain hurmoksessa ja romantisoin koko sotkua päässäni. En tiedä. Vaikka syksy on jo ovella (sen tietää siitä kun on käytettävä puhelinta avukseen löytääkseen jotain auringonlaskun jälkeen) en silti ole kovin onneton.

Ps. Joskus mulla on tapana kuvitella asioita. Kauheita, absurdeja juttuja. Mutta ne muuttuvatkin päässäni niin mahdollisen tuntuisiksi, että alan itkeä. Ja joudun vakuuttamaan itseni siitä ettei niin voi käydä.Ihan sairasta. saatan itkeä tuntikausia koska vain kuvittelin jotain tapahtuvan.

julia.