Varsinainen yökyöpeli

En ole koskaan ollut aamuihminen. Maailman kauneus on aina avautunut mulle vasta pikkutunneilla aamuyöstä. Mun nykyinen vuorokausirytmi on aikalailla luokkaa päikkärit aamuyöstä ja toiset sitten illalla.. Se vakiintui jo yläasteella, mutta oppivelvollisuus oli tuhota sen kokonaan. En soveltunut yhteiskunnan rytmiin. Se oli liian uuvuttavaa. Mutta nyt. Onneni on kääntynyt! Kokkola ja koulu antavat mun eläää juuri omaan tahtiin. Nukkua pitkään jos siltä tuntuu ja siksi hymyillä aina vähän enemmän. Pari päivää sitten päätin kuitenkin kokeilla miltä tuntuu lähteä aikaisin kohti konsan ankeita kellariluokkia, mutta epäonnistuin. Pääsin ylös sängystä vasta yhdentoista maissa.. Noh ei voi mitään. Olin luvannut itselleni kahden tunnin aamutreenin ja se oli myös tehtävä, vaikkakin vasta keskipäivän aikaan. Loppujen lopuksi oli ihan kivaa ja jopa hyödyllistä aloittaa päivä soittamalla. Niin, teidän aamutreeni on varmasti jotain ihan muuta, mutta voin vakuuttaa, että tämäkin on tehokasta. JA joka paikkaa särkee, päästä varpaisiin. Aivot on jumissa ja selkä huutaa särkylääkkeitä. Tervetuloa muusikkouteen, hei rasitusvammat ja mökkihöperyys. Kaikesta huolimatta tunnen olevani kotona. Nytkin kello näyttää puolta kolmea, mutta milkäs teet. Eilen yö alkoi vasta kahdeksalta aamulla.. Huomenna kutsuvat taas junanraiteet, ehkä Tampere opettaa.

Toivossa on hyvä elää. Vaikka se onkin hankalaa..

julia.